
12.5.2012
Vuosi on vierähtänyt siitä kun viimeksi päivitin sivujani! Uskomatonta, miten vauhdilla aika etenee. Kuulumisistani sen verran, että uusi kirja alkaa olla viimeistelyä vaille valmis. Nimi on "Leikki nimeltä ihmisjahti", ja samoissa kauhun sekaisissa tunnelmissa mennään kuin ensimmäisenkin julkaisun kohdalla. Kerron juonesta, tapahtumista ja henkilöistä enemmän kesän edetessä. Toinen suuri uutinen kohdallani on paluumuutto Lahteen ja matka kohti uusia opintoja. Pääsykokeet lähestyvät ja jos kaikki sujuu hyvin, aloitan ensi syksynä opiskelun Lahden amk:n kirkkaanvalkoisissa tiloissa. Tänään liputetaan Snelmannia ja suomalaisuutta, kahta asiaa joista saamme ollla ylpeitä!
12.5.2011 - Tuulen laulaessa julkaisutilaisuuden päivä lyöty lukkoon!
Julkkaribileet järjestetään 10.6. Lahden Seurahuoneella. Tapahtuma sisältää kaikenlaista herkullista ohjelmaa, mm. veikeää meininkiä ja hyviä bändejä, kuten rokkaava lahtelainen Strange bedfellows ja jännittävä elektroninen duo Cold Astronauts. Lisää infoa luvassa, joten stay tuned!
13.4.2011 - Tuulen laulaessa on julkaistu
Tuulen laulaessa on julkaistu! Odotus on siis vihdoin ohi! Kirjaan pääsee tutustumaan tilaamalla sitä nettikaupoista. Sitä kannattaa tiedustella myös kunkin omasta lähikirjastosta ja esittää kirjastolle hankintatoiveen.
Tässä muutamia linkkejä esikoiseeni liittyen:
Etelä-Suomen Sanomien esittely kirjasta
Muutamia linkkejä tilaamista varten: